Marraskuinen pakkasen tuoksuinen sunnuntaiaamu ja autolastillinen raavaita miehiä täynnä peli-intoa. Siitä oli kauden ensimmäisen turnauksen eväät tehty. Hyviä olivat.

Joukkue 20.11, ylhäältä vasemmalta: Antti Virkkunen,
Atte Aaltonen, Joni Villgren, Petteri Kajasmaa, Pekka Palohuhta,
Valtteri Heiniluoma, Miika Willgren, Jouni Pyylampi,
Petri Perämäki, Vesa-Matti Tulisalo
Kauden ensimmäiseen turnaukseen lähdettiin hyvän huumorin ja valtie 19:sta saattelemana. Ilmassa oli, jos ei suuren, niin ainakin Kauhavan kokoisen urheilujuhlan tuntua. Si-Palaiset saapuivat otteluareenalle tunti ennen pelin alkua jotta pelaajien keuhkot tottuisivat kauhavalaiseen ilmanalaan. Myös pelialusta vaati totuttelemista. Onhan parketti itsessään jo liukas pelialusta verrattuna tuttuun muovimattoon, mutta oman lisänsä kentän pintaan toi edellisiltana salissa järjestetyt tanhut joiden jäljiltä kenttä oli todella liukas. Muuten puitteet olivat kunnossa ja valmiit päivän koitoksiin.

KJV – Sisu-Pallo


Ottelun ensi hetkistä alkaen oli selvää, että  kyseessä oli kauden ensimmäinen virallinen ottelu. Peli oli puolin ja toisin hermostunutta. Vierasjoukkue pyrki heti alkuminuuteista asti terävään ja kovaan liikkeeseen perustuvaan pelitapaan. Tämä toimikin kohtuullisen hyvin ja paikkoja rakentui. Todelliset maalipaikat jäivät kuitenkin puuttumaan eikä kortesjärveläisten maalille päästy pientä painetta kummempaa luomaan.

Alun terävien otteiden jälkeen pelin taso hieman lässähti. Kotijoukkueen passiivisuus tuotti sipalaisille suurta päänvaivaa. Tiedä sitten oliko pelitapa taktiikkaa vai silkkaa laiskuutta. Joka tapauksessa eivät vieraat tuntuneet löytävän lääkettä kotijoukkueen pakan puhkomiseen. Pelitilanteet olivat pääosin keskialueen puurtamista eikä kumpikaan herkutellut vaarallisilla maalipaikoilla.

Ajassa 13.13 merkattiin ottelun ensimmäinen maali. Si-Pan lepsu pelaaminen sivurajalla kostautui ja KJV:n Sami Metsänranta kiitti maalista kimmonneesta helposta paluupallosta ja upotti sen hieman onnekkaasti maalissa pelanneen Jouni Pyylammen selän taakse.
Ei aikaakaan tästä kun ajassa 15:07 Joni Villgren pelasi loistavasti pystyyn vasempaan laitaan livahtaneelle Pekka Palohuhdalle jonka ruoska heilahti suoraan juoksusta ja pallo upposi vastuttamattomasti KJV:n maalilla pelanneen Juha Kivikankaan selän taa.

Erätauolla koottiin rivejä ja punottin uusia juonia. Jotain juonikasta aikaan saatiinkin, toista jaksoa oli ehtinyt kulua 4.04 kun verkko KJV:n päässä heilahti. Pienen pyörityksen päätteeksi pallo pelattiiin timantin keskelle Pekka Palohuhdalle joka syötti alaspäin Atte Aaltoselle joka lähetti upean maanuoliaisen maalin alanurkkaan.

Enempää maaleja ei ottelussa nähty,  vaarallisilta maalintekotilanteilta vältyttiin siitäkin huolimatta, että KJV pelasi ”reikäpaidalla” muutaman minuutin lopusta ja näin kauden makoisat avauspisteet matkasivat Seinäjoelle. Valmennusjohto kehui omiaan ja täydet 3 pistettä olivat päällimmäisin asia pelistä. Enempää ei oikeastaan voi kauden ensimmäisestä vaatia.

KJV – Sisu-Pallo 1-2 (1-1)

13:13 1 – 0 Sami Metsänranta (Jukka Mäenpää)
15:07 1 – 1 Pekka Palohuhta (Joni Villgren)
– –
24:04 1 – 2 Atte Aaltonen (Pekka Palohuhta)


Sisu-Pallo – KJV Black


Vielä vanhakin taipuu pienen väliajan jälkeen. Sen sai tuntea nahoissaan kortesjärveläisten ns. omat pojat KJV Black kun Sisu-Pallo isännöi turnauksen toisessa ottelussa järjestäjäjoukkuetta.
Pelin ensiminuuteista oli selvää, että ottelusta ei ainakaan intensiteettiä puuttuisi. Tilanteet vaihtelivat tiuhaan ja peli rakentui sukkelaan molempiin päihin. Ensimmäinen tilastomerkintä syntyi jo ajassa 1.18 kun Petri Perämäki tarjoili ja Joni Villgren viritti, lukemat 1-0. Näillä haminoilla oli KJV Black vielä pelissä hienosti mukana. Tasoitus tulikin ajassa 7.13, maalintekijänä Timo Koivu.

Tästä alkoikin karkelot. Seuraavat 5 vaihtoa tuottivat 5 maalia, Si-Palle. Makeaa pääsivät maistamaan Valtteri Heiniluoma ja Pekka Palohuhta molemmat kahdesti ja  Petri Perämäki kertaalleen. Erän lopussa vierasjoukkue kavensi joten tauolle mentiin numeroissa 6-2.
Toisen jakson alkuun KJV Black pusersi vielä yhden maalin ja hetken Si-Pa-leirissä mietittiin että ”ei kai taas”. No eipä niin. Juna puksutti ja tasaisella maratonvauhdilla kotijoukkue nakutti 7 häkkiä ja pokkasi itselleen jo toisen voiton päivän peleistä. Toisen jakson maalimiehiä olivat Miika Willgren, Pekka Palohuhta, Valtteri Heiniluoma ja Antti Virkkunen kahdesti sekä Atte Aaltonen.

Pelin jälkeen valmentaja Heiniluoma hykerteli kopissa. ”Jaksettiin painaa koko ajan eikä unohdettu puolustustamista missään kohdassa. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen.”

Sisu-Pallo – KJV Black 13-3 (6-2)

01:18 1 – 0 Joni Villgren (Petri Perämäki)
07:13 1 – 1 Timo Koivu (Ville Nieminen)
08:05 2 – 1 Valtteri Heiniluoma (Pekka Palohuhta
09:35 3 – 1 Valtteri Heinluoma (Joni Villgren)
10:31 4 – 1 Pekka Palohuhta (Miika Willgren)
11:58 5 – 1 Petri Perämäki (Vesa-Matti Tulisalo)
13:05 6 – 1 Pekka Palohuhta (Valtteri Heiniluoma)
16:37 6 – 2 Matias Lindell (Risto-Matti Koivumäki)
– –
24:42 6 – 3 Matias Lindell (-)
26:47 7 – 3 Miika Willgren (Valtteri Heiniluoma)
28:54 8 – 3 Pekka Palohuhta (Vesa-Matti Tulisalo)
29:16 9 – 3 Valtteri Heiniluoma (Petri Perämäki)
29:54 10 – 3 Antti Virkkunen (Valtteri Heiniluoma)
32:10 11 – 3 Atte Aaltonen (Valtteri Heiniluoma)
34:08 12 – 3 Antti Virkkunen (Vesa-Matti Tulisalo)
35:47 13 – 3 Valtteri Heiniluoma (Miika Willgren

Futsal-välilehdeltä löytyy joukkueen ajantasainen pistepörssi.

Heti huomenna pelit jatkuvat kun Sisu-Pallo saa III-divarissa harvinaisessa yksittäisottelussa kotiluolassaan vastaan illan klassikko-ottelussa aina vaarallisen Lapuan Ponnistuksen. Tervetuloa!