Sisu-Pallo kohtaa tänään Joupiskan jalkapallonurmella intohimoja herättävän VPS-juniorit Vaasasta. Mika ”Koikka” Koivumäki tuo Seinäjoelle perin juurin Vaasalaisen yhdistelmän, jossa usealla pelaajalla on musta-valko-raitainen lapsuus. Molemmat joukkueet saavat valmistautua ehkäpä kaikkien aikojen kovimpaan kolmoseen kaudelle 2016, sillä niin huonolta näyttävät tilanteet kakkosessa. Huonoimmassa tapauksessa viisikosta Kraft, JBK, Kiisto, GBK ja Kerho-07 neljä joukkuetta putoaa kolmoseen kaudelle 2016. Tätä emme todellakaan toivo, vaikka onhan ne paikallispelit futiksen suola. Edellinen kerhon ja Sisu-Pallon kohtaaminen on koettu Suomen cupissa parin vuoden takaa. Tällöin mustapaidat voittivat muutaman ykkösjoukkueen pelaajan turvin ottelun.
Sisu-Pallo huilasi edellisellä kierroksella, kun sen piti kohdata sarjasta luopunut Kiiston A-team. Joukkue on saanut lepuutella pikkuvammojaan ja kohtalaisen iskukykyinen illan ottelussa. Ainoastaan Petri Huttu on kokoonpanosta sivussa loukkaantumisen vuoksi. Pelaajat ovatkin hakeneet pelituntumaa ennen siirtoikkunan umpeutumista kakkosjoukkueen peleistä. Kakkosjoukkueen kausi onkin sujunut duurivoittoisesti ja vitosen kakkossija vaikuttaa mahdolliselta ja sitä kautta mahdollinen nousu neloseen todennäköiseltä.
Sisu-Pallo ja VPS-j ovat varmistaneet sarjapaikan. Molemmilla on mahdollisuus sarjassa puolen välin paremmalle puolelle. Tässä ottelussa pelataan enemmänkin toisensa voittamisesta ja totta kai kolmesta sarjapisteestä, tosin ilman pakkovoiton luomaa painetta. Joukkueet kohtasivat toisensa talvikaudella hallilla ja Sisu-Pallo taisi olla niukasti parempi. Ottelu oli tasaista vääntöä. Juhannusviikolla pelatun sarjaottelun voitti VPS-j 4-3 lukemin. Tällöin punapaidat menettivät 1-3 johdon 4-3 tappioon voittomaalin syntyessä ajassa 90+2. On siis kalavelkojen maksun aika.
Sisu-Pallon peli on ollut viimeisissä otteluissa alkukauden kaltaista iloista pallon siirtelyä. Vastustajat ovat saaneet kyytiä ja kärkijoukkueitakin on piinattu kalkkiviivoille asti. Joonas Kuivalainen ja Eetu Takala ovat viimeistelleet hyvin ja joukkue on pystynyt luomaan hyviä tilanteita usean pelaajan voimin. Kotijoukkue joutuu olemaan tarkkana vierailijoiden Topias Iloviidan ja Joni Uusipaikan kanssa, sillä molemmat ovat viimeistelleet seitsemän osumaa. Sama määrä on muuten Kuivalaisen Jormallakin.
Nautitaan yhdessä Sisu-Pallon kauden toiseksi viimeisestä kotiottelusta ja kannustetaan punapaidat voittoon.