Sisu-Pallo/2 saa vastaansa Vaasan piirin Viitosen kolmannen kierroksen ottelussa menneiltä vuosilta tutun vastustajan, kun Törnävän hiekalla tänään vastaan juoksee KJV/KaNu Kortesjärveltä/Kauhavalta. Muutamia vuosia sitten joukkueet kohtasivat aina kahdesti kaudessa toisensa Viitosessa, mutta nyt onkin edellisestä kohtaamisesta aikaa kun SiPa/2 pelasi Kuutosta muutaman vuoden välissä.

KJV/KaNu:ssa on toisaalta tuttuja vieraita myös siinä mielessä, että seuran entinen pelaaja Juho "Mäkkäri" Mäki-Maunus on jo muutamia vuosia kuulunut KJV/KaNu:n vahvuuteen ja pääsee nyt kohtaamaan vanhan seuransa pelikentillä. 🙂

Joukkueet ovat kohdanneet edellisen kerran kaudella 2011, jolloin KJV/KaNu oli molemmissa kohtaamisissa parempi, voittaen pelit Kortesjärvellä 3-0 ja Seinäjoella lukemin 1-7. Toki joukkueiden pelaajat ovat noista vuosista osittain vaihtuneet, mutta yksi on joka ei vaihdu ja se on KJV/KaNun maalilla pelaava, ikinuori, Pekka Kivikangas, joka edelleen napsii palloja hyppysiinsä maalipuiden välissä. Kunnianosoitus ja Hatunnosto hänelle!!! 👍🎩

Sisu-Pallo lähtee jälleen kerran päivän otteluun täydellä rosterilla ja näin ollen pelaajistossa tehdään jälleen rotaatiota ja osan pelaajien osana on tänäänkin olla huilivuorossa. Myös KJV/KaNu lähtee päivän otteluun täydellä 18-pelaajan miehistöllä, joten ei joukkueilla luulisi ainakaan jalka loppuvan päivän koitoksessa.

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT

Ottelu Törnävän kentällä alkaa tänään klo.18.30!!! Tervetuloa kannustamaan paikan päälle!!!