Sisu-Pallo katkaisi kahden ottelun tappioputken kolmosen ottelussa KPV-akatemian vieraana Santahaan kentällä. Samalla punapaidat ottivat kauden kolmannen 2-0 voiton. Sisu-Pallo ratkaisi ottelun viimeisen vartin aikana. Sisu-Pallon maalintekijät olivat Joonas Kuivalainen ja Iiro Kiviluoma.

Ottelun avausjakso oli tasaista vääntämistä. Varsinaisia maalipaikkoja ei nähty, mutta puolittaisia kylläkin. Akatemian paras paikka oli Daw Malwalilla, mutta punapaitojen puolustus horjutti tämän asentoa ja viimeistely epäonnistui. Sisu-Pallolla oli muutamia paikkoja, jotka pelattiin kolmannelle pelaajalle alas pudottamalla. Laukauksissa ei ollut valitettavasti suuntaimet kohdallaan.

Toisella jaksolla kotijoukkue sai kentälle Mikko Laitalan, joka aiheuttikin ongelmia punapaidoille, mutta viimeisenä lukkona Sisu-Pallon maalivahti Pasi Hunnakko hoiteli maalinsa varjelun mallikkaasti.Paras paikka ennen punapaitojen ratkaisua oli Daw Malwalilla, mutta rimaa lähemmäs tämän laukaus ei osunut. Täsät seuraavasta hyökkäyksestä punapaidat rankaisivat, kun Erno Ruismäki ajeli päätyyn ja keskitti matalan pallon akatemian selustaan ja kärkäs Joonas Kuivalainen laittoi pallon ykkösellä sisään. Maalivahti Aki Lyyski oli voimaton tilanteessa. Akatemian keskittyessä tasoituksen tekemisiin iski Ilari Kiviluoma 90+3 ajassa lopullisen niitin tilanteeksi 0-2.

Sisu-Pallo teki loistavan ryöstöretken KPV -luolaan ja suuntaa katseet kohti tiistain hyväntekeväisyysottelua Apolloa vastaan. Pinkit Koirat ovat ilmoittaneet lahjoittavansa Regions cupin voittorahat Roosa nauha -säätiölle. Niinpä kotijoukkue on suuren eettisen ongelman edessä. Joukkueet ovat sopineetkin lahjoittavansa ottelun vapaaehtoisen pääsymaksun em. kohteeseen, jotta hyväntekeväisyyskassa karttuu jokatapauksessa. Joukkueet toivottavat yleisön paikan päälle nauttimaan todellisesta derbystä Joupiskalle tiistaina klo 19.00-