Kraft/2 korjasi pistepotin

Kraft/2 korjasi pistepotin

Sisu-Pallon kausi Vaasan piirin Nelosessa jatkui tappiolla kun Närpes Kraft/2 kaatoi Sisu-Pallon tiukan ottelun päätteeksi 3-2.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden päästessä maalipaikoille ja pitäessä palloa. Ensimmäisen maalin pääsi kuitenkin iskemään kotijoukkue Kraft. Tilanne sai alkunsa kun Sisu-Pallon Mika Lahtea rikottiin hyökkäysalueella, tilanne kuitenkin jatkui vihellyksettä ja tästä hieman sekaantuneena SiPa-puolustus päästi Simon Storgeustin maalintekoon. Punapaidat kuitenkin vastasivat välittömästi kun Ville Luomapuro pääsi laukomaan rangaistusalueen sisäpuolelta hyvän rakentelun päätteeksi. 19. minuutilla Kraft sai kaksi kulmapotkua joista jälkimmäisen nämä hyödynsivät Ville Laineen toimesta. Sisu-Pallo sai 35. minuutilla ankaraa jobinpostia hyvin aloittaneen Luomapuron loukkaannuttua. Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty ja taukoa vietettiin 2-1 lukemissa.

Toisella jaksolla Sisu-Pallo aloitti takaa-ajon, joka kuitenkin sai ikävän käänteen ottelun 63. minuutilla jolloin Rijad Badjenevic lisäsi Kraft johtoa paitsiolta haiskahtaneesta kahden miehen läpiajosta. Sisu-Pallon kavennusosumaa saatiin odottaa aina ottelun loppuhetkille jolloin 88. minuutilla kulmapotkusta järjestetystä hässäkästä voittajana selviytyi Jouni Kortesniemi. Vierasjoukkueen kiri ei kuitenkaan riittänyt muutamista maalipaikoista huolimatta joten pisteet jäivät rannikolle.

Sisu-Pallo jatkaa pistejahtia torstaina 9.5. Kungliga Wasan vieraana. Otteluun on yli viikko aikaa joten sairastupa tulee tyhjenemään varmasti seuraavaan otteluun mennessä. Täten kokoonpano tulee olemaan entistä vahvempi sekä laajempi seuraavissa otteluissa.

Sisu-Pallon kokoonpano:

Pohjasmäki; Luotola, Willgrén, Hyrkkänen, Hankanen (65′ Kivisaari); Ranta, Lahti; Luomapuro (35′ Jokela), Kortesniemi, Owusu; Tulisalo

Varoitukset: 72′ Owusu

Close Menu