Pistejahti jatkuu Norvallan kustannuksella 4.8. klo 19.00 keskuskentällä

Pistejahti jatkuu Norvallan kustannuksella 4.8. klo 19.00 keskuskentällä

2016-08-04 SiPa v NFF otteluohjelma

Seinäjoen keskuskentän kiihkeät ottelut jatkuvat keskuskentällä Sisu-Pallon ja Norvalla FF:n välisellä ottelulla. Edellinen Sisu-Pallon kotiottelu VPS-junioreita ei jättänyt ketään kylmäksi, sillä vierailijat katselivat punaista kahdesti tarjoillen kotijoukkueelle kolme pistettä. Pisteet eivät tulleet helpolla, mutta onneksi viimeiselle vartille kentälle juossut Antti Viita osoitti johtajuutta viimeistellen kaksi osumaa kymmenessä minuutissa.

Kuinka hermo pitää keskarilla? Vastakkain ovat korttiherkimmät joukkueet tällä kaudella. Molemmilta joukkueilta huilaa pelaajat korttien johdosta, sillä kotijoukkueen Sami Viljasen korttitili täyttyi VPS-j ottelussa neljännen keltaisen johdosta ja vierailjoiden Moses Kumah kärsii vielä kaikkiaan viiden ottelun mittaista pelikieltoaan. Toivottavasti joukkueiden hermo pitää ja kentällä keskitytään enemmän pelaamiseen kuin pikku konnuuksiin ja suunsoittoon.

Vierailijat olivat viime kaudella sarjan paras joukkue, mutta se hävisi ratkaisevassa ottelussa Lapuan Virkiälle, joka on nauttinut kakkosen antimista kaudella 2016. No Norvallan kohtalo lienee ollut samanlainen, sillä joukkue taistelee nyt sarjapaikastaan kolmosessa. Joukkueen viimeinen voitto on sarjassa 13.6. ja viime kierrokset on vaellettu tasapelien ja tappioiden kierteessä. Kevätkierroksella opiston keinonurmella punapaidat olivat vaikeuksissa leveällä kentällä ja kotijoukkueen vikkeläkinttuisten keskikenttäpelaajien kanssa.

Kotijoukkueen peli on sujunut viime aikoina kohtalaisen mukavasti. Pientä hienosäätöä ja tarkkuutta molempien maalien edessä, niin kärkijoukkueiden kiusantekoa voidaan jatkaa syyskuun loppuun saakka hyvällä omallatunnolla. Joukkue tavoittelee paikkaa sarjassa neljän parhaan joukossa. Kärkikaksikko JBK ja SJK-akatemia ovat karkuteillä, mutta kaikki pelaavat vielä keskinäiset ottelut. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna tiedetään, mikä joukkue nousee kakkoseen ja mitkä neljä joukkuetta putoavat sarjaporrasta alemmas. Kotijoukkueen sarjapaikka alkaa olla käytännössä taputeltu, joten joukkue voi keskittyä peleihin rennoissa tunnelmissa keskittyen tingin tekoon ja hyvään ehjään loppukauteen nauttien pelaamisesta.

Nautitaan jalkapallokesästä ja keskuskentän viheriön tuoksusta. Futis on parasta paikan päällä !

 

 

Close Menu