Pistetili auki

Sisu-Pallo ja KaIK/TePa kohtasivat toisensa perjantai-illan taistossa Joupiskan tekonurmella. Ottelu päättyi 1-1. Sisu-Pallon maalin teki Pekka Palohuhta.Sisu-Pallon ja KaIK/TePan kohtaamisissa on aina tunnelmaa, niin kentällä kuin sen ulkopuolella pelattiinpa sitten rannikolla tai sisämaassa. Tämän kertaisen ottelun alku viivästyi, kun amerikkalaisen jalkapalloseura Crocodilesin harjoitus kesti puoli kahdeksaan. No liiga seura on aina liigaseura ja sen tarpeet ajelevat nelosen matsien ohi.
Itse ottelu alkoi Si-Pan hallinnassa ja 5 minuutin kohdalla Si-Pa:lla oli mahdollisuus siirtyä kulmasta johtoon, mutta Valtteri Heiniluoman kurkotus jäi vähän vajaaksi ja pallo sujahti päästä ohi. Heti seuraavasta tilanteesta Pekka Palohuhta nousi oikealta ja siirsi pallon keskelle hyvin nousseelle Vesa-Matti Tulisalolle, jonka laukaus painui ohi. Vierailijat saivat ensimmäisen tilanteensa, kun Si-Pan keskikentällä tapahtui kohtalokas pallon menetys. Valeri Oleinikov riisti kaksintaistelussa pallon SiPan Tommi Harjulta ja vapautti aina kärkkään Mika Kosken läpiajoon ja maalintekoon.
Tämän jälkeen ottelua pelailtiin keskialueella Si-Pan hivenen peliä hallitessa. Ottelun 21 minuutilla vierailijoilla oli erinomainen mahdollisuus siirtyä kulmasta johtoon, mutta pusku suuntautui poikkirimaan. Si-Pa:lla oli erinomainen mahdollisuus tasoittaa 25 minuutilla Teemu Ala-Lahden noustessa oikealta vapauttaen Tommi Harjun maalintekoon, mutta laukaus suuntautui hivenen yli maalin. Puoliajan lähestyessä loppua SiPa:n hallinta kasvoi ja maalinteko paikka siunaantui Vesa-Matti Tulisalolle, mutta maalissa hyvin pelannut Juha-Matti Huhtanen torjui erinomaisesti. Ansaittu tasoitus tuli 42 peliminuutilla, kun Tulisalo nousi vasemmalta ja syötti maalille nousseelle Pekka Palohuhdalle poikkisyötön. Pekka Palohuhta täräytti suoraan poikkisyötöstä pallon takaylänurkkaan ja ansaittu tasoitusmaali oli tosiasia.
Toinen puoliaika alkoi vierailijoiden lievällä painostuksella. Paras paikka tuli kuitenkin 53 minuutilla Vesa-Matti Tulisalolle, joka murtautui oikealta laukoen pallon hivenen yli maalin. Viisi minuuttia myöhemmin sama toistui, mutta tällä kertaa vierailijoiden maalivahti veti pitemmän korren. 73. peliminuutilla Si-Pa:n puolustaja Valtteri Heiniluomalle oli tapahtua kömmähdys, kun hänen poikittaissyöttö löysi Valeri Oleinikovin, joka kuitenkin epäonnistui viimeistelyssä. Viisi minuuttia enne varsinaisen peliajan loppua Antti Peltonen vapautti Mashun Durmazin läpiajoon, mutta jälleen maalivahti veti pitemmän korren.
Avausottelussa pisteet jaettiin oikeutetusti. Ottelun parhaimmistoa olivat vierailijoiden Aleksi Rintala ja kärkikaksikko Mika Koski ja Valeri Oleinik. Kotijoukkueen topparikaksikko Antti Peltonen ja Atte Aaltonen esiintyivät erinomaisesti kotijoukkueen alakerrassa, kuten myös pakit Joni Willgren ja Valtteri Heiniluoma.
Ottelun erotuomari Ari Mäkelä varoitti kotijoukkueen Jukka Yli-Renkoa ja Miika Willgreniä, sekä vierailijoiden Taneli Panttilaa, Mattias Asplundia, Antti Virkkusta ja Daniel Björndalia.
Sisu-Pallon seuraava ottelu pelataan Pelolahdessa, jolloin vastaan asettuu koFF/PeIK.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Close Menu