Sisu-Pallon taistelu ei riittänyt voittoon

Sisu-Pallon taistelu ei riittänyt voittoon

Sisu-Pallo lähti hakemaan lisäpisteitä FC Kuffenin kustannuksella Kyrkösjärven tekonurmen tiistaisessa illassa. Tuulisessa säässä pelattu ottelu päättyi kuitenkin tasapeliin lukemin 1-1 (0-1). Sisu-Pallon ainokaisesta vastasi Mika Lahti.

Ottelu ensiminuuteilla terävämpänä esiintyi vierasjoukkue Kuffen. Valkopaitaiset vierailijat saivatkin alkuun muutamia vaaralliselta näyttäviä maalintekopaikkoja, mutta tilanteista pitemmän korren veti jälleen vakuuttavasti esiintynyt Miika Ruokamo.

Sisu-Pallo ryöstikin pallonhallinnan itselleen päästen aina maalipaikoille asti. Laidoilla viilettäneet Julius Siukola ja Ville Luomapuro esiintyivät erityisesti edukseen.

30. minuutilla tapahtui, mutta kotijoukkueen kannalta väärässä päässä. Kuffen-hyökkääjä Joakim Pensar katkaisi SiPa-puolustuksen pystysyötön ja karkasi maalintekoon. Maalivahti Ruokamo oli voimaton Pensarin tykin edessä.

Miika Ruokamo esitti jälleen parastaan kun pelikellossa oli 45. minuuttia. Kuffen-hyökkääjä pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta Ruokamon käsi ehti kuin ehtikin puskun tielle.

Toiselle jaksolle Sisu-Pallo lähti hakemaan ankarasti tasoitusmaalia. Tämä nähtiinkin heti jakson alkajaisiksi 49. minuutilla kun Mika Lahti pommitti maanuoliaisen rangaistusaluuen takaa ohi Kuffen-vahti Oliver Norrgårdin.

Maalin jälkeen Sisu-Pallo jatkoi vakuuttavaa pallonhallintaa. Vierailijat pääsivät muutamaan otteeseen kokeilemaan vastahyökkäyksiä, mutta edessä oli lopulta joko kapteeni Tuomas Hyrkkänen tai maalivahti Ruokamo.

85. minuutilla Sisu-Pallon johtomaali oli enemmän kuin lähellä. Ville Luomapuro kuljetti pallon vasemmalta rangaistusaluuen rajalle, laukoi oikella jalalla mutta peliväline löysi tiensä ainoastaan ylähirteen. Vain hetki tästä Ossi Karhu pelasi hyvin yhteen Miika Willgrénin kanssa, mutta Kuffen-puolustus oli tällä kertaa etevämpi.

Loppuhetkillä ei enempää paikkoja nähty, joten molemmille joukkueille yksi piste. Sisu-Pallo oli ottelussa parempi, mutta tulostaulu kertoo valitettavan tosiasian pistejaosta.

Seuraava ottelu on luvassa ensi viikon keskiviikkona 26.6. Sisu-Pallon matkatessa myös sarjan hännillä viihtyvän FC Korsholmin vieraaksi.

Sisu-Pallon kokoonpano:Ruokamo; Luotola, Hyrkkänen, Amee (46′ J. Willgrén), Kivisaari; Lahti, Latva-Mäenpää; Luomapuro, Yli-Renko (62′ Karhu), Siukola (42′ M. Willgrén); Tulisalo

Vaihdossa: Hankanen, Harju

Varoitukset: 67′ Lahti, 73′ Luomapuro, 83′ M. Willgrén

Close Menu